Tagiarkisto ‘muistoja’

* muistoja – silmukka

Kirjoitettu 14.12.2016 - katjalust. Kategoriassa Yleinen.


jatkan henkilökohtaisen avautumisen linjalla. tämä on sarjis, mikä mun on pitänyt tehdä jo vuosia, mutta ei ole tuntunut siltä, että taidot riittäisivät. nyt jotenkin, kun on piirrellyt vähän enemmän näitä niin huomaa hahmottavansa paljon paremmin mitä on tekemässä. mulla on todella henkilökohtainen suhde Radioheadin kappaleeseen  How to disappear completely (And Never Be Found Again) (joka musta kertoo dissosiaatiosta). mulla on ollut joskus haaveissa, että tekisin siihen musiikkivideon ja tämä olisi ollut se. nyt ehkä kuitenkin realisoin itselleni, että tulen tuskin opettelemaan ikinä niin hyvin animointia, että se olisi mahdollista : D

tämä oli jotenkin erityisen terapeuttista tehdä. tai tavallaan aihe mitä on vatvonut jo ikuisuuden vaikka missä terapiassa, mutta sen näkeminen näin jollain tavalla taas antaa uusia tapoja ajatella.

nyt kun mä saisin jostakin jonkun taikakertun pureman, minkä avulla kiinnostuisin piirtämään tän puhtaaksi (eli ei ruutupaperille).

TRIGGER W – koulukiusaaminen, päihdevanhemmuus, yksinäisyys, traumaattinen lapsuus.

loppukevennys: Viljo-kissapehmo löytyy edelleen mun kaapista <3

 

 

1p

 

2p

 

3p

 

4p

 

5p

 

6p

 

7p

 

8p

 

9p

 

10p

 

ja lopuksi vielä se kappale, jos joku ei sitä tiedä, sillä se on hyvä ja pitäisi tietää UuU
oh ihana biisi

Tagit: , .



* A – niin kuin Alkoholismi

Kirjoitettu 27.09.2016 - katjalust. Kategoriassa Yleinen.


ap

Aaaaaaaaaalkoholismi.

Tagit: , , .



* muisto 3, 4 ja 5 – muistojen ensimmäisen osan viimeiset sivut

Kirjoitettu 31.03.2016 - katjalust. Kategoriassa Yleinen.


muisto 3

muistot3p

 

muisto 4

muistot4p

 

muisto 5

muistot5p

 

 

Tagit: , .



* muisto2

Kirjoitettu 16.03.2016 - katjalust. Kategoriassa Yleinen.


muistot2p

 

1999 tai 2000.

 

 

Tagit: , .



* muisto1

Kirjoitettu 15.03.2016 - katjalust. Kategoriassa Yleinen.


muistot1p

 

Ei kommentoitavaa.

 

 

Tagit: , .